Missä menee poliittisen kokouksen ja seurakunnan kokoontumisen ero!? Kuinka paljon kristillisdemokraattien paikallisosastojen, piirien tai puolueen kokouksissa saa näkyä kristillisyys? Mikä on liikaa? Voiko KD olla tunnustuksellisesti kristittyjä? Ja ennen kaikkea: kuuluuko tästä kaikesta pahoittaa mielensä!?
Poliittisella kokouksella ja seurakunnan jumalanpalveluksella on iso ero – mutta millainen!?
Facebookin keskusteluryhmässä on noussut vilkas keskustelu siitä, minkä verran kristillisyyttä on ok. Tämä on tärkeä kysymys ihan jo senkin takia, että kaikki eivät ole tottuneet samanlaiseen uskonnonharjoittamiseen. Jos sallitaan pieni kärjistys, luterilaiset kirkossa kävijät haluavat laulaa vain virsiä ja istua penkissä hiljaa joten saattavat kokea helluntailaisten kielilläpuhumisen ja kovaäänisen ylistyksen hyvinkin ahdistaviksi. Ja toisaalta helluntailaiset voivat ajatella, että ei ne luterilaiset oikeasti edes palvo Jumalaa kun ei se näy missään. Kumpikaan ei ole enempää tai vähempää uskovainen tai hihhuli. Luterilaisella saattaa olla hyvinkin syvä Jumalasuhde kun taas helluntailaisen toiminta on täyttä teatteria. Tai päinvastoin: helluntailainen elää ja hengittää kristillisyyttään kun taas luterilainen käy suorittamassa viikottaisen sunnuntaijumalanpalveluksensa.
Tapoja on erilaisia, mutta mikä sitten on soveliasta missäkin. Vaikka kuinka olenkin julkikristityn elämäntavan puolella, tulee huomioida se, että toisia ihmisiä saattaa jokin toiminta hämmentää. Täysin maallisessa työyhteisössä katsotaan varmasti hyvin pitkään ja oudoksuen kristittyä, joka alkaa kovaäänisesti ylistää kesken työpäivän. Tiettyihin tilanteisiin kuuluu tietyt käyttäytymissäännöt ja normit, mutta mitkä sitten ovat KD:n kokouksiin sopivia.
Toukokuussa järjestettiin KD Satakunnan piirin kevätkokous. Lauloimme suvivirren, rukoilimme alkurukouksen ja piirin puheenjohtaja Simo Korpela piti alkupuheenvuoron.
Hän puhui siitä, miten
politiikkaa tulee tehdä kunniaksi Jumalalle, ei omien etujen tavoittelemiseksi
Politiikassa ei ole tarkoitus tehdä teologiaa vaan politiikkaa. Yksinkertaista. Jokaisen tulee henkilökohtaisesti pohtia teologian ja Raamatun avulla omaa kristillistä arvopohjaansa. Ja näiden pohdintojen seuraukset näkyvät politiikassa.
Kristillisdemokraattien kokouksissa pääpaino ei saa olla ylistyksessä tai pitkässä teologisessa saarnassa vaan päätettävissä asioissa. Mutta kristillisyyttä ei tule jättää kokonaan pois – sanoohan sen jo nimikin! Täysin uskosta osattomatkin ihmiset menevät kirkossa naimisiin eivätkä vaadi että ei sitten lauleta virsiä tai lueta Herran siunausta.
Jos poliittisten kokousten ydin hukkuu, oli se sitten ylistykseen tai jääkiekon MM-kullan ruotimiseen, se varmasti karsii porukkaa pois.
KD:ta ei voi yrittää nostaa isommaksi puolueeksi hinnalla millä hyvänsä!
Tietyt elementit on kuitenkin pidettävä kokouksissa. Ne ovat mielestäni alkurukous, pieni avauspuheenvuoro ja mahdollisesti Päivän Sanan lukeminen. Nämä ovat elementtejä, joista Kristillisdemokraatit tunnistetaan KRISTILLISIKSI! Jos aletaan liikaa karsia, tuloksena on pahimmillaan se, että ei saa edes mainita enää Raamattua saati Jeesusta. Onko se sitten enää kristillinen puolue ja kristillinen arvopohja!?
Ei kukaan mene RKP:n kokoukseenkaan sanomaan: ”Hei, ette te saa puhua täällä ruotsia. Suomessa puhutaan suomea! Hävetkää!”
