Kristillisdemokraatit ilman kristillisyyttä!?

Missä menee poliittisen kokouksen ja seurakunnan kokoontumisen ero!? Kuinka paljon kristillisdemokraattien paikallisosastojen, piirien tai puolueen kokouksissa saa näkyä kristillisyys? Mikä on liikaa? Voiko KD olla tunnustuksellisesti kristittyjä? Ja ennen kaikkea: kuuluuko tästä kaikesta pahoittaa mielensä!?

Poliittisella kokouksella ja seurakunnan jumalanpalveluksella on iso ero – mutta millainen!?

Facebookin keskusteluryhmässä on noussut vilkas keskustelu siitä, minkä verran kristillisyyttä on ok. Tämä on tärkeä kysymys ihan jo senkin takia, että kaikki eivät ole tottuneet samanlaiseen uskonnonharjoittamiseen. Jos sallitaan pieni kärjistys, luterilaiset kirkossa kävijät haluavat laulaa vain virsiä ja istua penkissä hiljaa joten saattavat kokea helluntailaisten kielilläpuhumisen ja kovaäänisen ylistyksen hyvinkin ahdistaviksi. Ja toisaalta helluntailaiset voivat ajatella, että ei ne luterilaiset oikeasti edes palvo Jumalaa kun ei se näy missään. Kumpikaan ei ole enempää tai vähempää uskovainen tai hihhuli. Luterilaisella saattaa olla hyvinkin syvä Jumalasuhde kun taas helluntailaisen toiminta on täyttä teatteria. Tai päinvastoin: helluntailainen elää ja hengittää kristillisyyttään kun taas luterilainen käy suorittamassa viikottaisen sunnuntaijumalanpalveluksensa.

Tapoja on erilaisia, mutta mikä sitten on soveliasta missäkin. Vaikka kuinka olenkin julkikristityn elämäntavan puolella, tulee huomioida se, että toisia ihmisiä saattaa jokin toiminta hämmentää. Täysin maallisessa työyhteisössä katsotaan varmasti hyvin pitkään ja oudoksuen kristittyä, joka alkaa kovaäänisesti ylistää kesken työpäivän. Tiettyihin tilanteisiin kuuluu tietyt käyttäytymissäännöt ja normit, mutta mitkä sitten ovat KD:n kokouksiin sopivia.

Toukokuussa järjestettiin KD Satakunnan piirin kevätkokous. Lauloimme suvivirren, rukoilimme alkurukouksen ja piirin puheenjohtaja Simo Korpela piti alkupuheenvuoron.

Hän puhui siitä, miten

politiikkaa tulee tehdä kunniaksi Jumalalle, ei omien etujen tavoittelemiseksi

Politiikassa ei ole tarkoitus tehdä teologiaa vaan politiikkaa. Yksinkertaista. Jokaisen tulee henkilökohtaisesti pohtia teologian ja Raamatun avulla omaa kristillistä arvopohjaansa. Ja näiden pohdintojen seuraukset näkyvät politiikassa.

Kristillisdemokraattien kokouksissa pääpaino ei saa olla ylistyksessä tai pitkässä teologisessa saarnassa vaan päätettävissä asioissa. Mutta kristillisyyttä ei tule jättää kokonaan pois – sanoohan sen jo nimikin! Täysin uskosta osattomatkin ihmiset menevät kirkossa naimisiin eivätkä vaadi että ei sitten lauleta virsiä tai lueta Herran siunausta.

Jos poliittisten kokousten ydin hukkuu, oli se sitten ylistykseen tai jääkiekon MM-kullan ruotimiseen, se varmasti karsii porukkaa pois.

KD:ta ei voi yrittää nostaa isommaksi puolueeksi hinnalla millä hyvänsä!

Tietyt elementit on kuitenkin pidettävä kokouksissa. Ne ovat mielestäni alkurukous, pieni avauspuheenvuoro ja mahdollisesti Päivän Sanan lukeminen. Nämä ovat elementtejä, joista Kristillisdemokraatit tunnistetaan KRISTILLISIKSI! Jos aletaan liikaa karsia, tuloksena on pahimmillaan se, että ei saa edes mainita enää Raamattua saati Jeesusta. Onko se sitten enää kristillinen puolue ja kristillinen arvopohja!?

Ei kukaan mene RKP:n kokoukseenkaan sanomaan: ”Hei, ette te saa puhua täällä ruotsia. Suomessa puhutaan suomea! Hävetkää!”

Aikomuksista tekoihin

Ensimmäinen versio vaalimainoksesta on valmis. Ai että miten tyytyväinen olen tähän!

Kuva on vasta raakaversio. Täytyy ottaa kunnon kuva valokuvaajalla. Mutta tässä on Se Jokin fiilis.

Ja ”Aikomuksista tekoihin” on hyvin kiteytetty mun ajatukset. On liikaa puhuttu siitä, mikä kaikki on huonosti ja jotain pitäisi tehdä. Joo joo, niin pitäisi. NYT pitää tehdä!

Erityisen tyytyväinen olen siihen, että esite on näin ihan täydellinen, mutta silti tuohon saa tosi kivasti vaaleja ajatellen numeronkin.

Uskalla unelmoida!

Ihan tavallista, turvallista elämää. Ei mitään muutoksia koskaan. Jep, kuulostaa hyvältä. Mutta huomaat vuosien mittaan, että mitään ei oikeasti tapahdu. Arki on samaa päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen.

Mistä voisit unelmoida? Mitä asioita elämässä tavoittelet?

Nuorempana haaveilin perheestä, omakotitalosta ja työpaikasta. Kun nämä oli saavutettu, iski tyhjyys – mitäs seuraavaksi kun perinteiset unelmat on saavutettu. Mitä näiden jälkeen kuuluu haaveilla!? Mistä aikuiset ihmiset yleensäkään unelmoivat?

Uskalla unelmoida!

Anna ajatuksen lentää, ja mieti mitä haluaisit tulevaisuudelta.

Mieheni haaveili vuosia sitten olevansa jonain päivänä kansainvälinen evankelista. Unelma tuntui mahdottomalta, mutta pikkuhiljaa sitä kohti mentiin ensin pienten avustustehtävien kautta ulkomaille. Sitten isompien ja isompien juttujen myötä hän loppujen lopuksi löysi itsensä viime syksynä Pakistanista. Hän oli pääpuhujana tapahtumassa, jossa oli paikalla 25 000 ihmistä.

Matkalla kohti unelmia, muista keskittyä vain yhteen asiaan. Unohda ”Suunnitelma B” ja sen sijaan laita kaikki paukut samaan asiaan. Jos unelmoit näyttelijän ammatista, keskity teatteriin äläkä mieti mitään varavaihtoehtoa jos et pääsekään opiskelemaan. Suunnitelma B:tä ehtii miettiä sitten jos seinä nousee ihan totaalisen pystyyn. Älä opiskele myyjäksi jos haluaisit työskennellä lääkärinä.

Itse haaveilen poliittisesta urasta. Haluan päästä vaikuttamaan päätöksentekoon ja olla mukana luomassa parempaa yhteiskuntaa. Keskityn tekemään asioita, jotka vievät tätä unelmaani eteenpäin. Pienin askelin. Ja toivottavasti jonain aamuna herään kansanedustajana.

Mieheni tosin neuvoi asettamaan tavoitteet vielä vähän korkeammalle kuin mitä ensin ajattelee. Ehkä minusta siis tulee puolueen puheenjohtaja tai jopa pääministeri.

”Kohti ääretöntä ja sen yli!”

Kristillisen politiikan tekemisestä

Uskovaisilla on ehkä ansaitustikin hihhulin leima otsassa. ”Taas ne kristillisdemokraatit tulee ja kieltää kaiken.”

Eräs uskovainen tuttavamme totesi, että haluaisi kyllä lähteä poliittiseen päätöksentekoon mukaan, mutta KD on haastava puolue. Hänen mukaansa ongelmana on se, että miten hän voisi Raamatulla perustella poliittisia päätöksiä.

Evankelistana toimiva mieheni Toma on puhujavierailuillaan seurakunnissa nostanut paljon esiin oman kutsun seuraamista – mikä se sitten kenelläkin on. Kutsun ei tarvitse olla suoraan seurakunnassa palveleminen, vaan tärkeintä on olla valona arjessa.

Oma kutsuni on ehdottomasti kristillisten arvojen mukaisen politiikan tekeminen. Olen kovapäinen, ja joskus Jumala joutuu hyvinkin selkeästi näyttämään asioita, jotta ymmärrän.

Politiikkaan lähtö oli sellainen. Kuntavaaliehdokkaaksi lähdin ihan uteliaisuuttani. Uteliaisuus kuitenkin kasvoi ja ajattelin vaalien jälkeen, että kai sitä voisi ihan vähän jäädä politiikkaan mukaan. Harjavallan paikallisosaston vuosikokous oli silloin juuri tulossa. Huokaisin Jumalan puoleen, että jos jotain pientä kahvinkeittohommaa olisi. No, tuloksena oli KD Harjavallan puheenjohtajuus.

Se, miten itse haluan politiikkaa tehdä, on ehdottomasti Raamattu pohjana. Mutta nimenomaan pohjana. Raamattu on aivan täydellinen ohjekirja politiikkaankin. On kuitenkin huomioitava kuulijakunta. Itsekään en voi omassa työssäni puhua samoilla sanoilla opiskeluissaan alussa olevalle työssäoppijalle, työntekijälleni ja pomolleni. Pienissä talon sisäisissä palavereissa käydään läpi täysin erilaisia asioita kuin aluekokouksissa johtajien kesken. Vastaavasti juuri uskoontulleille on hyvä avata tiettyjä käsitteitä, termistöä ja normeja mutta näitä ei enää tarvitse ehkä toistaa sunnuntaisin jumalanpalveluksissa.

Mielestäni nykyiset Kristillisdemokraattien kansanedustajat ovat onnistuneet hyvin siinä, miten politiikkaa tehdään Raamattu pohjana. Kristilliset arvot, kuten yhdenvertaisuus ja lähimmäisenrakkaus, tulevat hyvin esiin poliittisista kannanotoista.

Hyvä esimerkki siitä, miten Raamattu pidetään mukana päätöksenteossa, on viime syksyltä. Kyselytunnilla keskusteltiin translakiin liittyvistä kysymyksistä. On selvää, että Raamattu on määritellyt vain kaksi sukupuolta: miehen ja naisen. Tällä voidaan perustella uskovaisille sukupuolikysymyksiä mutta ei kuitenkaan voida suoraan käyttää perusteluna heille, jotka eivät pidä Raamattua omana arvopohjanaan.

Kansanedustaja Sari Tanus perusteli silloin asiaa sillä, että usein transsukupuolisuuteen liittyy traumoja, joiden perusteella keho koetaan vieraaksi ja halutaan olla jotain muuta kuin mitä biologia osoittaa. Transitioleikkaukset ovat peruuttamattomia eikä niillä tulisi hoitaa psyykepuolen ongelmia.

Tässä toteutuu hyvin se, että on puhuttava kieltä, jota kuulijat ymmärtävät.

Miten helposti asiat kääntyvät niin, että hakataan Raamatulla päähän, kun oikeasti pitäisi rakastaa ihmiset Jeesukselle!

(alkuperäinen teksti on julkaistu KD-lehden verkkosivuilla 12.4.2022)

Kuka olen?

Sillai kai!? -blogia kirjoittelee Emmi, kohta 35-vuotias niin rakkaan miehen vaimo, kouluikäisten lasten äiti, sairaanhoitaja, vanhustyön asiantuntija ja poliittinen vaikuttaja Harjavallasta.

Urani olen tehnyt pääsääntöisesti vanhuspuolella ensin lähihoitajana, sitten sairaanhoitaja ja viimeisimmät vuodet yksikön johtajana. Tällä hetkellä työskentelen projektipäällikkönä mt-puolella.

Politiikka on jossain määrin kiinnostanut aina. Mutta vuosi sitten keväällä ennen kuntavaaleja ajattelin, että voisin paremminkin perehtyä asiaan ja lähdin ehdokkaaksi. Valtuustosta jäin varasijalle. Syksyllä lomien jälkeen jäi sellainen olo, että voisihan tässä jotain vielä politiikan parissa tehdä. Sillä ajatuksella menin KD Harjavallan vuosikokoukseen, että jos vaikka tapahtumiin pääsisi edes kahvia keittelemään. Noh, toisin kävi. Musta tuli KD Harjavallan puheenjohtaja. Ja sen myötä politiikka on vienyt mukanaan. Nyt olen myös KD Naisten Satakunnan piirin varapuheenjohtaja ja kirjoitan KD-lehteen blogitekstejä. Halusin kuitenkin omankin blogin laittaa pystyyn jotta tulisin teille paremmin tutuksi, ja kirjoitettavat teemat eivät olisi niin suppeita.

Instagramista löydät minut kahdellakin nimimerkillä. Villasukkamurmeli -tililtä löytyy kaikkea käsitöihin liittyvää, ja emmi_flyktig_kd on poliittiseen uraani keskittyvää.

Tervetuloa mukaan!